tampereenfitness-studio.com 
 


PERHELIIKUNTA TEMPPUKOULU 2-6v

On 2-6 vuotiaan ja vanhemman yhteinen liikuntahetki. Alle 6-vuotias lapsi luotta parhaiten omaan aikuiseen, siksi onkin suositeltavaa liikkua yhdessä. Liikunnan ja yhdessä tekemisen iloaperheliikunnan parissa.Temppujumpassa lapsi oppii kehon  hallintaa, liikunnan perustaitoja ja käsitteitä, toimimaan yhdessä ja ilmaisemaan itseään. Aikuisen rooli on vastata, ohjata, kannustaa ja tukea lasta tunnin aikana. Tunti loppuu keskittymis kykyä kehittävään rentoutumiseen venyttelyllä.


       TEMPPUJUMPPA 3-6v

Tunti kehittää 3-6v lapsen liikunnallisia valmiuksia. Jokainen lapsi otetaan huomioon yksilönä, jonka kokonais valtaista kehitystään tuetaan. Tunnilla opetellaan  leikkien ja liikkuen  perustaitoja ja  rytmillisiä, koordinaatio liikkeitä mm. kävelyn, juoksun, sekä tanssiperusteiden, lasten aerobicin, leikkien, taitoratojen, kuperkeikkojen ja urheilun avulla.   Käytetään musiikkileikkiä ja mielikuvaharjoitteita. Tunnin lopuksi rentovenyttely ja lasten yoga.


  ZUMBA®KIDS DANCEMIX TANSSKERHOI 7-11v       
     


Dance-mix koreografiassa opit lajin perusliikkeitä ja rentoa meininkiä. Tärkeintä on tanssia musiikin rytmiin. Zumba dance mixiin kuuluu myös asennetta ja oman tyylin löytämistä.Tanssikoreografian opettelun  lisäksi tunneilla voikin harjoitella FreeStylea, eli liikeimprovisointia  erilaisten musiikkien tahtiin.  Tunti sisältää alkulämmittely, tanssitekniikkasarjoja Reggaeton, Dance Hall, Dembow, Jazz Pop, Dance Pop, HipHop, K-Pop, Electro Dance, UrbanPop, Show Dance jne. Käytetään musiikkileikkiä ja mielikuvaharjoitteita. Lopuksi baletti- tai  tanssi-venyttely ja lasten jooga. Kerho on maksuton Tampereen kaupungin Lupa Harrastaa.